Sunday, January 29, 2012

...dreaming.

Tää päivä on menny aikalailla negailuun. Aloitin sentään opparin, mutta se alkoi hyvin äkkiä tökkiä. Hyvin pahasti. Tuntuu, etten ikinä valmistu ja ettei tulevaisuudesta tule yhtään mitään. Noh, ehkäpä palkkapäivän tullen shoppailuterapia auttaisi? Tällä hetkellä siihen ei ole varaa, sillä nettipankki näyttäisi varallisuuteni olevan kolmenkympin hujakoilla ja niillä ei hirmu pitkälle pötkitä. Kovasti olen kyllä kaikenlaisesta haaveillut...

Viime aikojen yksi pahimmista himotuksista on ollut Leviksen Curve ID-kamppikseen kuuluvat Demi Curve-farkut. Taidan tiistaina käydä sellaisia mahdollisesti sovittamassa ja testaamassa ovatko kamppiksen iskulauseet totta. Nehän tosiaan lupaavat, että joka perseelle ne istuvat farkut pitäisi löytyä. Jos ne todella istuvat niin olen valmis maksamaan niistä vähän enemmänkin. Ehkä silti voi vähän kirpaista, sillä tiedän Jenkeissä farkkujen pulittavan vaivaiset $50-70, mutta pitää ehkä joustaa. Toisaalta voisinhan sitä käydä sovittamassa ja jos mieleiset löytyy niin sukeltaisi netin saloihin ja jostakin sellaiset löytyisi hitusen halvemmalla. Leviksen oma nettikauppa ei ulkomaille toimita, joten siihen ei voi turvautua.

Ja tottakai niitä kenkä himotuksiakin on! Ihan jopa kaksin kappalein...

Nams...Nämä Vagabondin mokkaiset Florence-lestiset avokkaat on aivan ihanat! Ennen en oikein vilkaissutkaan tämän tyylisiin kenkiin, mutta nyt tässä joku nappaa. Pitää käydä näitäkin testaamassa, jospa nämä pysyisivät jalassa?

Okei, tämä ei ole edes uusi himotus. Viime vuoden puolella jo tepastelin kaupassa nämä jalassa ja oli TODELLA lähellä, etten kiikuttanut näitä kassalle, mutta siinä vaiheessa etsin talvikenkiä ja nämä eivät ihan sitä vastanneet. Nämäkin Vagabondin Florence-lestiset sekä mokkaiset ja aivan ihanat. Ja luonnossa paljon paremman näköiset kuin netin hämyisissä kuvissa.

Hyvät farkut ja kengät, siinä on jo melkein asu valmis! Vielä joku ihana pusero ja voilá..! Eli sitä palkkapäivää odotellessa. Voi olla, että tulee "tili tuli, tili meni"-elämys.

No comments:

Post a Comment