...anxiety.

Tänään sitten ahdistaa, eikä kiinnosta mikään. Ketuttaa suoraan sanottuna. Loma loppui ja huomenna olisi palattava töihin. Ei sitten kiinnosta pätkääkään. Pitäisi pitää mielessä, että enää 4 viikkoa töitä Lindexillä, josta tulee iloinen, mutta kaihoisa fiilis. Tällä hetkellä sekään, kun ei piristä nyt yhtään, koska vaikka kuinka pääsen uusiin työkuvioihin ensi kuussa, se ei muuta sitä faktaa, että se 4 viikkoa on edelleen normaalisti töitä.

Tällä hetkellä olen ärrimurrin rahatilanteen takia. Se ärsyttää jo itsessään, mutta se estää mua myös suorittamasta shoppailuterapiaa. Tai tällä hetkellä ylipäätään mitään terapiaa. Myös ketuttaa tuleva rahatilanne. Palkkapäivä koittaa jälleen perjantaina, mutta loma on sotkenu vähän mun rahatilannetta, kun en tiedä yhtään miten sitä rahaa sieltä sitten oikeammin tulee. Opintotukiahan mulle ei taida itseasiassa enää tulla ollenkaan. (Note to self: muista perua syksyltä tuet) Tässä kuussa tulisi maksaa lääkärilaskuja (+mahdolliset muut maksut, esim. lääkkeet, riippuen ihan mitä tapahtuu), hammaslääkärilaskuja (kiitos viisaudenhampaat, teistä ei ole sitten yhtään hyötyä), normilaskut+vuokra, ruokaakin olis ihan kiva syödä ja tadaa, jäljelle ei sitten paljoakaan jää. Ihanaa! Miksi kaikki kasautuu aina samaan aikaan?

Nyt kyllä eniten ahdistaa ylipäätään tieto, että pitää mennä lääkäriin. Mulla kauhea kammo lääkäreitä kohtaan, ihan sama miltä alalta ne on. Ne voi olla myös pelkkiä terkkareita, nekin on pelottavia, muttei ihan samassa kaliiberissa. Aina, kun olen lääkärissä, tulee sellainen fiilis, että ne arvostelee mua. Hammaslääkärissä: "aijai, sulla on täällä reiän alku, oletpa laiska ja huono ihminen" tai tavallinen terveystarkastus: "aijai, sulle on tullut 2kiloa lisää, oletpa sinä laiska ja huono ihminen". Tiedän, ettei ne terveydenalan ammattilaiset oikeasti noin ajattele, mutta mä otan sen aina noin.

Viimeksi, kun kävin terkkarilla hyvä, etten puhjennut itkuun. Tunsin palan kurkussa ja mun naaman punaisuudesta varmasti terkkarikin päätteli, että kohta toi tyttö itkee. Ja hassua kyllä, en pelkää neuloja yhtään. Muhun saa tökkiä mitä tahansa rokotetta tai ottaa vaikka useammankin verikokeen, ei tunnu missään. Hammaslääkärissäkin otan mieluummin sen puudutusneulan ikeneen kuin sen, että tuntisin muuten kipua.


Olen mielestäni suht järkevä ihminen, ja tiedostan, että mun pelko aivan typerää. Kuitenkin tätäkin kirjoittaessani nieleskelen ja tunnen käsivarsissa se miten ahdistaa ja pelottaa. Ja kun mulle tulee tällainen fiilis, en yleensä halua puhua siitä ja vetäydyn omiin oloihini. En osaa rationaalisesti puhua koko asiasta, vaikka normaalisti osaan järkeillä asioita hyvinkin helposti. Yritän saada muuta ajateltavaa, mutta silti takaraivossa jomottaa salakavala ahdistus.

Nyt yritänkin siis parhaani mukaan vaeltaa netin maailmassa ja koittaa saada ahdistuspelkoa jotenkin peiteltyä.