Sunday, December 9, 2012

...JKL and Christmas preparations.

Tämän viikonlopun vietimme Paavon kanssa Jyväskylässä, jossa tuli syötyä ja nukuttua hyvin sekä tehtyä jouluostoksia. Minä tosin hankin jotain myös itselleni :P Omat ostokset esittelenkin tässä postauksessa, mutta lahjoja en halua paljastaa.


Naked 2-paletti lähti tietysti matkaan mukaan ja ajattelin myöhemmin selostaa minkälaisia juttuja pakkasin mukaan meikkien puolesta. Matkameikkipussini on tuo valkeapilkullinen musta neliö tuossa laukun reunassa. Tangle Teezer, Masterpiece-hiuslakka ja shampoo+hoitoaine-kombo olivat ainoat hiustenhoito ja -muotoilutuotteet mukana. Vaatteina reissuun lähtee mukaan lähes aina pelkästään perustoppeja ja -neuletakkeja pyjaman lisäksi ja varsinkin kun nyt tiedossa ei ollut minkäänlaista erikoisempaa tilaisuutta, jätin hienommat vaatteet suosiolla kotiin. Matkakassia pakatessa tekisi aina mieli raahata puoli asuntoa mukana, mutta takaisin tullessa sitä huomaa, että jälleen osa tavaroista virui kassissa käyttämättöminä. Milloinhan sitä oppisi oikeasti matkustamaan kevyesti?


Ostin itselleni VeroModan perustoppeja, joissa on tuollainen pitsikaitale reunassa. Mustan topin ostin jo täältä Mikkelistä, mutta Jyväskylästä ostin myös tuon viininpunaisen ja ruskean. Topit maksoivat 12,95€/kpl ja nämä ovat minusta helppo tapa piristää asua.


Espritin kellon kaveriksi ostin Bijou Brigittesta helmirannekorun, joka oli 9,95€. Lisäksi ostin yhden toisen ihanan rannekorun, mutta se olikin liian iso :( Mulla on melkoisen kapeat ranteet ja kaupassa yritin sovitella ja katsoa, että kiinnitys on tarpeeksi kapea, mutta eihän sitä talvitakki päällä osannut katsoa tarpeeksi huolellisesti. Nyt koitan pohtia mikä on kyseisen korun kohtalo. Onneksi tuo helmirannekoru pysyy sentään ranteessa, ettei koruostokset menneet ihan harakoille.

Minun osaltani Jyväskylän reissu oli hyvin rentouttava ja mukava :) Sai nukkua pitkään ja jouluostoksetkin alkaa pikkuhiljaa olla pulkassa.

Miten muiden jouluvalmistelut voi? Jääkö viime tinkaan vai onko ne jo aikoja sitten hoidettu?

4 comments:

  1. Ihana toi Espritin kello! :) Itse en käytä rannekelloja, mutta tuollaista kaunokaista voisinkin alkamaan käyttää :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitoksia, se onkin aina mun ranteessa, en enää osais olla ilman :)

      Delete