Tämä kuukausi on mennyt oikeaksi kosmetiikkatörsäämiseksi. Puoliväliin helmikuuta olen käyttänyt kosmetiikkaan rahaa jo yli 300€. Yksi iso rahareikä oli Helsingin reissu ja vielä tarkemmin Inglotin liikkeessä vieraileminen. Sinne yksinään jo upposi se yli sata euroa ja toisen ison hankinnan esittelen nyt. Tilasin jo pitkään haikaillun Sigman Essential Kit-sivellinsetin. 12 siveltimen setti tuli postikuluineen maksamaan 109,05€, mutta valuuttakurssien vaihtelut tietysti vaikuttavat asiaan. Siveltimet tilasin Cocktail Cosmetics-nettikaupasta, josta saa Sigman siveltimiä tilattua helposti ja ilman tullivaaraa Suomeen saakka. Sigman oma nettikauppa toimittaa kyllä kansainvälisesti, mutta tuotteet lähetetään Yhdysvalloista, enkä itse haluaisi maksaa 24% alveja jo muutenkin tyyriin sivellinsetin hinnan päälle.
Sigma on siis kosmetiikkayritys, jonka Se Juttu on ehdottomasti siveltimet. Se Jutulla tarkoitan niitä tuotteita tai tuoteryhmiä, jotka ovat saaneet jonkinlaisen kulttimaineen ja ihmiset kokeilevat helposti juuri näitä tuotteita, vaikkei itse yritys muutoin tuttu olisikaan. Esimerkkeinä Urban Decay, jolla on Naked-paletit ja NARS, jolla on taas Laguna-aurinkopuuteri ja Orgasm-poskipuna. Itse tilasin 12 siveltimen Essential Kitin, koska se oli ainoa kattavampi setti Cocktail Cosmeticsilla myynnissä. Muuten olisin varmaan valinnut jonkin Make Me Up Kitin, jossa on muuten samat siveltimet, mutta mukana tulee myös säilytyskotelo ja siveltimien varsia on saatavilla myös muissa väreissä. Essential Kit tulee vain tällaisessa pahvikotelossa, jonka kuvan ottamisen jälkeen olenkin heittänyt menemään. Ei tuolle mitään sen kummoisempaa funktiota jaksa ruveta keksimään.
Siveltimistä osa on synteettisiä ja osa aitokarvaisia, mutta Sigmalta on saatavissa myös täysin synteettisiä siveltimiä. Kaikissa siveltimissä on melko jykevä varsi ja nyt tarvitsisinkin lisää säilytystilaa kaikille siveltimilleni, joista yhtäkään en millään raaskisi heittää pois. Siveltimiä on saatavilla myös yksittäisinä, mutta jostain syystä tällaiset setit kiehtovat minua.
Large Powder - F30
Tätä suurta puuterisivellintä en ole edes ehtinyt ottaa vielä käyttööni, sillä olen käyttänyt viime aikoina ainoastaan mineraalimeikkejäni, joihin minulla on toiset äärimmäisen mieleisiksi todetut siveltimet käytössä. Sivellin on hyvin pehmoinen ja pullea, muttei kuitenkaan jämäkkä. Hyvä peruspuuterisivellin ja varmasti oiva varjostuksien ja poskipunan häivyttelyyn.
Duo Fibre - F50
Ajattelin, että tämä sivellin tulee olemaan varmaan turha. Olinpa väärässä! Olen levittänyt tällä poskipunaa, jolloin ei todellakaan ole vaaraa pelleposkista! Väriä tulee poskille hyvin kevyesti ja luonnollisen näköisesti. Tämä sivellin on ehkä hieman iso siihen tarkoitukseen, mutta harjaksia voi sormilla litistää sivuilta, jolloin siveltimellä saa tarkempaa jälkeä.
Duo Fibressa on sekä aitokarvaisia sekä synteettisiä harjaksia, joten tätä voi helposti käyttää puuterimaisten tuotteiden lisäksi myös voidemaisten ja nestemäisten tuotteiden kanssa.
Foundation - F60
Tämä sivellin on ehkä koko setin turhin sivellin minulle. Minulla ei ole tällä hetkellä iholleni sopivaa nestemäistä tai voidemaista meikkipohjaa, joten tämä jää vielä odottelemaan käyttöä sekä arviota.
Large Angled Contour - F40
Tämä on yksi setin loistavimmista siveltimistä! Varjostaminen on tällä todella helppoa siveltimen kaarevan muodon ansiosta.
Sivellin on myös saanut aikaan sen, että olen kaivanut tämän e.l.f:in Cool Bronzerin esiin ja alkanut tekemään hieman jopa varjostuksiakin. Tajusin myös kuinka mainio tuote tuo Cool Bronzer on. Vasemman puolimmaisia sävyjä sekoittamalla saan tehtyä kevyttä varjostusta, kun taas oikealta alhaalta voin käyttää punertavaa sävyä poskipunana. Tässä siis mainio pari matkalle mukaan, kun haluaa mukaan mahdollisimman vähän tuotteita laukkuunsa.
Concealer - F70
Vaikuttaa peruspeitevärisiveltimeltä ja pohdiskelinkin tuleekohan tälle edes käyttöä. Onhan minulla jo peitevärisiveltimiä ennestään, mitä minä taas uudella? Jo ensi kokeilun jälkeen olin myyty. Sivellin on ihanan pehmeä, mutta hyvin tiheä. Sillä saa hyvin piiloteltua näpyt, mutta sillä pääsee myös hankaliin kohtiin esim. nenänpieliin peittämään punaisuutta. Kävisi varmasti myös luomivärisiveltimestä. Loistava perussivellin!
Eye Shading - E55
Tällaisia hyvälaatuisia perusluomivärisiveltimiä saa myös esimerkiksi e.l.f:ltä todella edullisesti, mutta kyllähän tällainen sivellin perussettiin kuuluu. En ehkä ostaisi tällaista yksinään, mutta en pistä pahakseni, että sain tämän siveltimen setin mukana. Näitä ei voi koskaan olla liikaa, sillä puhdasta sivellintä ei ikinä silloin ole, kun laittamassa jotakin vähän erikoisempaa sävyä silmiinsä.
Large Shader - E60
Hyvä sivellin koko luomen sävyille. Tämäkin on melko perussivellin, mutta ei tästä mitään pahaa sanottavaa löydy!
Tässä vähän E55 ja E60 koko- ja muotoeroa. E55 on napakampi ja tarkempi, kun taas E60 suuripiirteisempi.
Tapered Blending - E40
Olen vähän pettynyt tähän siveltimeen, sillä juuri tämän muotoiset siveltimet ovat yleensä lemppareitani silmämeikissä. Tämä oli melko isokokoinen, joten se ei käy oikein luomivärin levitykseen luomivakoon. Nimensä mukaisesti se kuitenkin sopii häivittämiseen, joten en voi tästäkään valittaa. Sen laadussa ei ole mitään valittamista, vaan odotin hieman pienikokoisempaa sivellintä.
Medium Angled Shading - E70
Tämä sivellin on muodostunut yhdeksi suosikeistani. Tällä saa perusvarjostuksen luomivakoon todella vaivattomasti, kun sivellintä käyttää pidemmät harjakset luomivakoa kohden. Toisinpäin taas saa helposti korostuksen kulmaluulle. Näitä voisin vaikka hankkia toisenkin, molempia yksi per tarkoitus. Tästä siveltimestä on tosin lähtenyt edemmän harjaksia irti kuin muista siveltimistä yhteensä. Pesen tuon vielä pari kertaa, jos ei irtoilu lopu, saatan tiedustella olenko saanut maanantaikappaleen vai mikä on vikana.
Pencil - E30
Tätä sivellintä varten minulla oli suuret odotukset, mutten vain ole käyttänyt sitä vielä mihinkään. Tällaista tarkkaa kynämäistä sivellintähän voi käyttää vaikka mihin (rajausten pehmentämiseen, sisänurkan korostamiseen, plus muuhun pikkutarkkaan hommaan), mutta en ole vain käyttänyt tätä. Pitää varmaankin ottaa ihan asiaksi käyttää tätä :D
Eye Liner - E05
Sain setin lisäksi lahjaksi myös tuon pinkin rajaussiveltimen. Minusta oli hassua, että mukaan laitettiin sama sivellin, joka on myös itse setissä :D Noh, ilmainen sivellin joka tapauksessa. Pinkki sivellin oli hieman nuhjuisemman näköinen kuin itse setin sivellin, mutta molemmilla saa varmasti tarkkaa jälkeä. Minulla ei vielä ole geelilineria, vaikka olen pohtinut sellaista hankkivani. Jos hankin niin löytyypä siveltimiä siihenkin hommaan, ihan kaksin kappalein!
Tietenkin unohdin kuvata yhden siveltimen, nimittäin Small Angle - E65, eli pieni vinopäinen sivellin. Hyvin peruskamaa sekin. Se sopii mielestäni parhaiten rajauksiin ja niiden pehmentämiseen, eikä kapeutensa (onko tuo edes oikea sana?) vuoksi niinkään kulmakarvoille.
Mielestäni tämä on hyvä perussetti ja vaikka minulla on sivellin jos toinenkin jo entuudestaan, koen, että sain melko kattavan ja laadukkaan sivellinsetin. Yksittäisenä ostoksena se on toki kallis, mutta yhdelle siveltimelle jää hintaa n.9€, joten laatuunsa nähden tällainen setti tulee melko edulliseksi. Toki, jos meikkaaminen ei juurikaan kiinnosta, voi tuo setti olla liian tyyris, mutta itse olen tyytyväinen ostokseeni.
Tulipahan kilometripostaus pelkästään meikkisiveltimistä! Onnea niille, jotka jaksoivat lukea tämän loppuun saakka! Myönnän olevani hamsteri meikkisiveltimien suhteen, mutta haluan, että minulla on joskus muotoutunut sellainen valiojoukko, jota ei saa muuten kuin kokeilemalla mikä sopii itselle parhaiten.
Millainen meikkisivellin tilanne muilla on?
Showing posts with label e.l.f.. Show all posts
Showing posts with label e.l.f.. Show all posts
Saturday, February 16, 2013
Monday, December 17, 2012
...e.l.f. haul.
Tein jokin aika tilauksen elfille, sillä nettikaupassa oli -50% ja Jatta thecosmeticcrazyperson iski tilauksen tiskiin. Tilaukseen lähti äidillenikin muutama juttu, mutta nyt esittelen oman tilaukseni ja vähän millaisilta tuotteet näin alkuun vaikuttavat. Ilmoitan pelkästään normaalihinnat, sillä yleensä tuotteet niillä hinnoilla myydään. Saa siis hieman paremman käsityksen onko tuote sen hinnan arvoinen. Hinnat ovat ilmotettu Englannin punnissa.
Aloitetaan tylsimmästä tuotteesta eli Studio Under Eye Concealer & Highlighterista. Hintaa normaalisti oli £3.75 ja hankin omani sävyssä Glow/Fair. Putkilo on jännän nahkeapintainen, joka on oikeastaan aika mukava materiaalivalinta. Putkilon toisessa päässä putkiloa on siis peiteaine ja toisessa highlight-sävy.
Peiteaine on mukavan kevyttä ja sopii siksi silmänympäryksille. Sävy levittyy ja häivyttyy helposti. Itse olen kiinnittänyt tämän peittarin bareMineralsin Bisque-peittarilla, joilloin saa aikaan hyvin kestävän lopputuloksen. Higlighteria en ole vielä käyttänyt, sillä siinä on pienen pientä glitteriä, jota en välttämättä halua arkimeikkiini, mutta biletykseen se sopii.
Halusin kokeilla elfin Studio-poskipunia, sillä niistä on hehkutettu pitkin nettiä. Pakkaukset ovat söpöjä ja minusta ne ovat paremman näköisiä kuin monen kalliimman merkin poskarit. Nämä maksoivat kuitenkin vain £3.75/kpl. Tilasin sävyt Tickled Pink (vasemmalla) ja Pink Passion (oikealla).
Molemmat poskipunat ovat laadultaan melkoisen pigmenttisiä, joten yhtään ihmettele niiden keränneen kehuja. Tickled Pink on lämpimämpi korallinen/persikkainen sävy, jonka miellän enemmänkin kesäposkipunaksi. Pink Passion on kylmempi erittäin kirkas pinkki, joka kevyesti poskille siveltynä on varmasti kaunis sävy talven kalpealla iholla. En ole näitä vielä tosi toimissa testannut, sillä olen välttänyt poskipuna muutaman päivän ajan. Poskiin on ilmestynyt kauniita paukamia, joten en halua korostaa niiden punaisuuutta.
Pakkohan minun oli saada Studio Baked luomivärejä lisää aiemman Burnt Plumin kaveriksi! Tilasin sävyt Pixie (vasemmalla) ja Bark (oikealla). Hintaa oli tosiaan vain £3.75 ja näiden laatu on mielestäni todella hyvä, eikä vain hintaansa nähden.
Olin vähän pettynyt Pixie-sävyyn. Nettisivuilla sävy näyttää kylmäpohjaiselle sävylle, mutta sävy on melkeinpä kultaan taittava lämmin sävy. Minusta sävy on melkein korallinen. Bark on taas todella upea sävy, kauniimpi mitä nettisivun kuva antoi ymmärtää, kuitenkin samaa sävyperhettä.
Baked-luomivärit ovat hyvin metallisia ja heijastavat valoa kauniisti, mutta Pixie on hieman duo chrome-tyylinen sävy, sillä heijastaa valoa hieman eri sävyssä, mutten ole varma haluanko kyseistä sävyä välttämättä luomilleni. Ainakaan kovin vahvana. Eli Bark oli nappisävy, mutta Pixie ei niinkään.
Mineral-sarjasta tilasin kaksi huulituotetta. Huulipuna oli $5.00 ja huulikiilto £3.50. Mineral huulipunat ovat hyvin kevyitä ja sopivat juuri tällaiselle raskasta huulimeikkiä inhoavalle. Se vahamainen tunne huulilla on minusta ällöttävä, mutta näistä sellaista ei jää. Mineral huulikiiltoja minulla ei ole aiemmin ollut, mutta koostumus osui näissäkin nappiin. Hieman tahmainen kiilto pysyy huulilla varmasti melko hyvin.
Huulipuna on sävyssä Nicely Nude ja kiilto sävyssä Wild. Huulipuna on kädelle swatchattuna näyttää kauniilta murretulta pinkiltä, mutta huulilla sävy muuttuu omituiseksi. Swatchissa ei näy sitä Nudea ollenkaan, mutta huulilla se nude-sävy tulee esiin, muttei kovin imartelevalla tavalla. Ei siis ollut ehkä minun värini. Kiilto taas oli nappiostos myös sävyltään ja se tulee varmasti käyttöön. Kiilto on läpikuultavaa, mutta tuo vähän sävyäkin huuliin.
Oikeanpuolisin musta Studio Contour-sivellin oli myös tämänkertaisessa tilauksessani. Se vastaa melkolailla perussarjan Eye Crease-sivellintä (vasemmalla), mutta Studio-versio on hieman isompi. Keskimmäinen Mineral-sarjan sivellin on myös Contour-sivellin eli sama nimi, mutta muoto on hieman erilainen ja se ei ole pehmeä kuten kaksi muuta sivellintä. Se on hyvin jämäkkä ja jopa kova. En oikein tiedä mihin sitä käyttäisi, koska sillä ei voi häivyttää jämäkkyytensä vuoksi. Mieleisin näistä on ehkäpä tuo perussarjan sivellin juuri pienuutensa ja pehmeytensä vuoksi, mutta Studio Contour-sivellin on sille hyvä korvaaja.
Tällaisia juttuja tuli siis tilattua tällä kertaa :)
Wednesday, December 12, 2012
...travel makeup bag.
Kuten viime postauksessa sanoin, postailen nyt matkameikkipussini sisällöstä. Meikkirutiini pysyy pitkälti samana kuin kotosallakin, mutta tuotteet ovat kompakteja ja/tai hyviksi todettuja. Meikkipussukka on Paavon äidiltä tuliaisiksi saatu ja se on juuri passelin kokoinen mukaan matkalle ja siinä on kätevä kantokahva. Ja onhan se todella söpökin!
Meikkipohjan täytyy tietysti olla mukana. Tällä hetkellä käytän bareMineralsin original- ja matte-pohjan sekoitusta. Orginal minulla on sävyssä Fairly Light ja matte on taas sävyssä Fair. Fairly Light on ehkä nyt hitusen liian tumma/keltainen talvenkalpeille kasvoilleni, joten sekoitan mukaan Fair-sävyä, jossa taas ei yksistään ole tarpeeksi peittokykyä kasvoilleni. Mukana matkassa on tietysti EcoToolsin matkakabuki, jota käytän kyllä aina kotonakin. Paras käyttämäni kabuki!
Meikin kiinnittäjänä käytän bareMineralsin READY Touch Up Veiliä ja töpöttelen sitä kasvoille EcoToolsin Bronzer Brushilla. Bronzer Brush on ihanan tuuhea ja pehmeä, joten sitä on todella miellyttävä käyttää koko kasvoilla. EcoToolsin siveltimet ovat kyllä niin unelmapehmoisia ja vieläpä hyvän hintaisia!
Pohdiskelin ensin otanko poskipunaa ollenkaan mukaan, mutta päädyin kuitenkin ottamaan Physicians Formulan poskipunan mukaan. Tykkään tästä poskipunasta arkimeikissä, koska sillä saa todella luonnollista jälkeä.
Physicians Formulan poskarissa on melko suuri pakkaus itse poskipunaan verrattuna. Poskipunan alta löytyy peili, sekä pieni osio, jossa oli pikkuinen sivellin. Itse pistin pumpulipuikkoja puoliksi saksilla ja nakkasin ne tuonne pikkuiseen osioon. Hyvä niksi pitää puikot puhtaina, eivätkä ne seilaa pitkin meikkipussin pohjia.
Mukana on tietysti poskipunasivellin elfiltä, johon en ole kyllä oikein ihastunut, mutta parempi MUSin sivellin ei pituutensa puolesta mahtunut meikkipussiin. Kosteusvoiteenkin sain mahdutettua meikkipussiin, sillä otin reissuun mukaan Olayn kosteusvoidenäytteen. Tuo näyte on reilun kokoinen, joten siitä riittää vielä useampaan reissuun matkakaveriksi.
Ikivanha H&M:n kulmapaletti lähti tietysti matkaan. Pitäisi varmaan vaihtaa, mutta kun tuo vaalea sävy juuri kiva kulmilleni enkä jaksaisi lähteä etsimään vastaavaa sävyä. Elfin Small Angled Brush ja kulmakarvageeli ovat osa joka päiväistä meikkirutiinia, joten nekin piti ottaa mukaan.
Too Facedin luomaripohjustaja oli mukana ja olen edelleen viehtynyt siihen. Pitää meikin todella siistinä ja no creasing in sight! Todellakin hintansa arvoinen tuote. Vaikka Naked 2-paletin mukana on kaksipäinen sivellin, on elfin Blending Eye Brush hommassaan niin hyvä, että se oli pakko ottaa mukaan. Omistan niitä nykyään kaksi ja matkalla oli toinen niistä mukana. Toista kuvassa näkyvää elfin sivellintä en hirmuisesti käyttänyt, joten se saattaa ensi kerralla jäädä kotiin. Naked 2-palettia käytin näiden kanssa enkä ottanut muita luomivärejä mukaan.
BareMineralsin Big & Bright Eyeliner on mukava perusliner, jonka päälle yleensä kuitenkin laitan jotakin tummaa luomiväriä elfin Eyeliner Brushilla. Se auttaa yleensä rajauksia pysymään paremmin.
Ripsiväri on tietysi pakko ottaa mukaan sekä taivutin. Käytän yleensä vielä ripsikampaa, sillä tuo Maybellinen maskara saattaa nimestään huolimatta paakuttaa ripsiä yhteen. Otin mukaan myös Urban Decayn minihuulikiillon, joka on hyvin huulieni värinen sävy. Se muuten tuoksuu tismalleen samalle kuin Marianne-karkit maistuu!
Nyt olin omaan matkavalikoimaani muuten tyytyväinen paitsi että meikinpohjustaja unohtui kotiin, mutta eipä se juuri haitannut. Minulla tuntui olevan kaikki tarpeellinen mukana, joten olisin voinut lähteä hienompaankin illanviettoon, vaikka tällä kertaa ohjelmassa oli vain rentoilua ja kaupungilla pyörimistä. Joidenkin mielestä meikkejä oli varmasti ihan liikaa mukana ja joistakin taas ihan naurettavan pieni määrä, mutta meitähän on moneen junaan.
Tunnisteet:
bareMinerals,
cosmetics,
e.l.f.,
EcoTools,
Olay,
Physicians Formula,
Too Faced,
trips,
Urban Decay
Sunday, December 2, 2012
...Burnt Plum.
Jokunen aika sitten tein tilauksen jälleen elfille ja tilauksessa mukana oli mm. suht uusi Studio-sarjan Baked-luomiväri sävyssä Burnt Plum. Yhden napin hinta on £3.75 eli reilu neljä euroa, mutta tavaraa siinä on saman verran kuin esim. Make Up Storen isoissa Microshadow-luomiväreissä. Laatu on kuitenkin hinnastaan huolimatta aivan mahtava! Koostumus on melkeinpä voidemainen (kyse on kuitenkin ihan jauheesta) eli ei varista ja pigmenttisyyskin on ihan huippua.
Sävy on vastaa mielestäni nimeänsä Poltettu Luumu (haha!) todella hyvin. Luomivärissä ei ole glitteriä tai shimmeriä, mutta siinä on aivan upea satiininen hohto. Kova luonnonvalo pesee hieman swatchin upeaa väriä (ja saa kämmenselkäni näyttämään kuolonkalpealta), mutta tuostakin näkee kuinka napin väri siirtyy myös iholle. Sävy on melko raisu ainakin näin neutraalien värien suurkuluttajalle, mutta tuota on äärimmäisen helppo työstää ja sävyn saa häivyteltyä kauniisti.
Tilasinkin tänään Baked-luomivärejä tänään pari lisää, sävyissä Pixie ja Bark. Toivottavasti ne ovat yhtä upeita kuin tämä Burnt Plum-sävy. Tänään elfiltä saakin -50% alennusta koodilla 50305 ja itse ainakin tilasin taas melkoisen määrän roinaa nyt kun noin edullisesti saa.
Sunday, September 9, 2012
...10 items I would repurchase.
Tämä postauksen ideana on siis; mitä tuotteita ostaisin uudelleen, jos kaikki meikkini katoaisivat? Näillä tuotteilla ei siis saisi korvattua kaikkea mitä päivittäiseen meikkiini tarvitsen, mutta nämä ovat kymmenen sellaista tuotetta, jotka käyttökokemuksieni perusteella ostaisin uudelleen. Tämä on alunperin ollut haaste, jonka moni Youtube-bloggaaja on tehnyt. Nyt halusin kuitenkin listata omani, ja tätä listaa tulen varmasti myöhemmin päivittelmään.
Ensimmäisenä on pakko aloittaa bareMineralsin meikkipohjasta, joka on minusta kuin unelma. Meikki ei tunnu raskaalta kasvoilla, mutta peittää kuitenkin hyvin. Ja pakko nyt pidemmällä käytöllä myöntää, että Original peittää paremmin kuin Matte, vaikka aiemmin en eroa niin huomannutkaan. Luultavasti ero johtuu suuresti siitä, että Original heijastaa valoa ja Matte on taas nimensä mukaisesti matta. Oma pohjani on sävyä Fairly Light. Olen laiska käyttämään aurinkosuojia, jos kyseessä ei ole hellepäivä, joten jo se suojakerroin 15 on erittäin tervetullut. Tämä ei myöskään tuki ihoa ja sitä on helppo korjailla, joten se on ihanteellinen rasvoittuvalle iholleni.
Tämä ei ole varsinaisesti meikkituote, mutta meikkiä laittaessa ehdoton ja halusin tämän mukaan listaan. ACOn Face Young mattapinnan jättävä päivävoide ei ole kuivaihoisia varten, mutta auttaa pitämään kiiltoa kurissa. Jos kaikki meikkini katoaisivat kerralla (ja samalla siis ilmeisesti myös kosteusvoiteet) ostaisin mieluummin tämän ACOn version, kuin kalliimman Avenen mattavoiteen, vaikka sitäkin haluan joskus kokeilla. Pidän erityisesti myös tuotteen pakkauksesta eli pumppupullosta, sillä se on hygieenistä ja yhdellä pumppauksella tuotetta saa juuri sopivasti.
Ostaisin ehdottomasti myös Wet n Wildin Comfort Zone-paletin. Tällä paletilla saa rahalleen vastinetta ja enemmänkin. Paletti maksaa alle kympin, mutta saat kahdeksan hyvin pigmenttistä ja hyvin kestävää sävyä. Olen hyvin hillityn silmämeikin ystävä, joten ruskeat sävyt ovat olleet paljon käytössä, mutta esim. vihreän puolen alin, eli Definer sävy näyttää todella upealta. Kerään toistaiseksi vielä rohkeutta kokeilla vihreää silmämeikkiä, mutta eiköhän sitäkin tule vielä kokeiltua.
Myös bareMineralsin Vanilla Sugar-luomiväri olisi ostettava uudelleen. Se on vaan jotenkin niin kaunis ja sopii hyvin koko luomelle käytettynä. Vanilla Sugar ei ole matta, vaan siinä on hiukan helmiäistä. Tätä olen laittanut folioimalla luomelle ja se näyttää upealta!
Ostaisin ehdottomasti myös ainakin pari e.l.f:in sivellintä. E.l.f. Mineral-sarjan Blending Eye Brush-sivellin on loistava häivyttämiseen! Se on myöskin hyvin pehmeä, joten sitä on miellyttävä käyttää. E.l.f. Studio-sarjasta ostaisin Small Angled Brush-siveltimen, joka on loistava kulmakarvoille. Omani on ollut kovassa käytössä, mutta se silti pitää muotonsa ja on edelleen jämäkkä.
Myös EcoToolsin matkakabukin ostaisin uudelleen. Se on edullinen, tiheä ja pehmeä, sen saa helposti mukaan laukkuun, eikä siitä ole irronnut yhtäkään harjasta. Mitä muuta voisi pyytää?
E.l.f:in HD Powder löytyisi myös ostoslistalta. Tällä saa häivytettyä tehokkaasti huokosia ja pidettyä rasvaisuutta kurissa. Purkki sisältää 8grammaa valkoista viimeistelypuuteria ja maksaa alle 7€ eli budjettikaan ei tästä kärsisi.
Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä on Make Up Storen poskipuna sävyssä Complex. Tuo sävy on kertakaikkisen ihana! Persikkainen pinkki, jossa on hieman shimmeriä, mutta poskilla melko matta. Hyvä perusposkipuna siis. Pidän MUSin tuotteiden laadusta ja riittoisuudesta, joten tätä tulisi varmasti ikävä, jos kaikki meikkini katoaisivat.
Nyt haluaisin kuulla muiden kymmenestä tuotteesta, jotka te ostaisitte uudelleen, jos koko meikkivarasto katoaisikin yhdessä yössä! Haastankin muutaman bloggaajan, mutta vaikken haastaisikaan juuri sinua, tee ihmeessä oma listasi omaan blogiisi (ja mielellään laittakaan mullekin linkkiä, rakastan lukea näitä!) tai heittäkää omia lemppareita kommentteihin! :)
Eli haastan seuraavat bloggaajat: Reetta, Maittis, Virve, MouMou-Iina, .Nekku., Mistress Mystral ja Karoliina.
Mahtavaa syyssunnuntaita kaikille! :)
EDIT: Menin sitten silti unohtamaan yhden tuotteen listasta, eli tässä oikeasti 10. ja viimeinen tuote!
Eli e.l.f:in kulmakarvageeli! Tämä tuote on edullinen ja toimiva. Geeli ei tee kulmakarvoista koppuroita, mutta pitää ne silti paikoillaan. Olen nyt päässyt vasta ensimmäisen hylsyn toisen puolen loppuun, eli riittoisaakin se on. Molemmat päät sisältävät samaa tavaraa, vaikka toisessa päässä lukeekin Eyebrow ja toisessa Eyelash. Käytän tätä siis pelkäästään kulmille, sillä en ymmärrä tuotteen funktiota ripsissä. Varastoonkin olen jo ostanut toisen geeliputkilon, joten ei pitäisi ihan äkkiä loppua!
Tässä nyt siis oikeasti ne kaikki 10 tuotetta :)

Aco,
bareMinerals,
cosmetics,
e.l.f.,
EcoTools,
MUS,
Wet n Wild
Friday, August 24, 2012
...the matte mission.
Minulla on siis rasvoittuva iho, joka rassaa nyt varsinkin töihin palattuani. Kotona se ei juurikaan haitannut, mutta 6-7 tunnin työpäivän aikana, jos ei tee minkäänlaisia korjailua meikkiin niin naama kyllä kiiltää ja minua se häiritsee. Tahtoisin siis jälleen omistaa kasvot, jotka eivät rasvoittuisi koko päivänä. En siis tarkoita täysin mattaa ihoa koko päivälle, sellainen normaali kuulto sallitaan, mutta jos nenä kiiltää kilpaa vasta vahatun auton kanssa, ei voi olla kovin tyytyväinen. Tällä hetkellä meikkiä saa siis korjailla ainakin kerran päivässä. Esittelenkin nyt muutaman niksin, jolla yritän pitää kasvojani mattana.
Pohjustus. Se pitää olla kohdillaan, jottei naama lähde valumaan ensimmäisen tunnin aikana. Käytän meikin alla Acon Face Young mattapinnan jättävää kosteusvoidetta. Acon tuotteita löytyy siis apteekista ja tuo pieni 50ml pumppupullo (plussaa pakkauksesta!) maksoi noin kympin verran. Joskus haluan vielä kokeilla Avenen vastaavaa kosteusvoidetta, josta olen kuullut paljon hyvää, mutta nyt mennään tällä edullisemmalla versiolla. Kovin kosteuttava tämä ei ole, mutta auttaa kyllä kasvojen mattana pysymisessä.
Tällä hetkellä käytän meikkivoiteenpohjustana Lumenen Matifying and Retexturizing Primeria, joka on hyvin kevyt pohjustusvoide. Mielestäni se ei pidä kasvoja yhtä siistinä kuin L'Orealin Studio Secrets Smoothing Resurfacing Primer (ah, mitä nimihirviöitä!), vaikka jälkimmäinen ei ole erityisen mattapinnan jättävää. Se tasoittaa ihoa kuitenkin todella hyvin ja jotenkin tuntuu, että meikki pysyy tällä paremmin kuin Lumenen pohjustajalla. Käyttelen nyt kuitenkin tuon Lumenen loppuun.
Viimeistely. Itse käytän itseasiassa kahta viimeistelypuuteria; bareMineralsin Mineral Veiliä ja tuota e.l.f:in High Definition Powderia. Jotenkin kuvittelen, että tuo HD Powder ei kiinnitä meikkipohjaa kuten Mineral Veil, mutta en kyllä tiedä miksi. Laitan siis Mineral Veilin päälle vielä tuota HD Powderia, koska se häivyttää huokosia todella tehokkaasti, mutta naama ei näytä liian puuteriselle. Lisäksi tuo on äärimmäisen kevyttä ja sen koostumus on hassua; kun sormea käyttää HD Powderissa, tuntuu kuin sormen uurteet olisivat kadonneet. Eli jo sormenpäästä huomaa kuinka se tasoittaa ja iho tuntuu sileältä. Tämä puuteri pitää mielestäni myös hyvin mattana ja sitä on helppo lisätä tarvittaessa myöhemminkin sen ollessa hyvin kevyttä ja väritöntä.
Korjailu. Minun on ainakin pakko korjailla meikkiä jotenkin, jotta kasvot eivät ala yltiöpäisesti kiiltämään, mutta en jaksa raahata meikkipussia mukana, eikä laukkuuni edes mahtuisi kovin suurta meikkilaukkua mukaan. Esim. HD Powder purkki olisi aivan liian massiivinen (ja sotkuinen) mukana kuljetettavaksi, joten pitää vähän kikkailla. Yksi kikka on käyttää puuterivippaa puuteripurkissa ja sujauttaa se minigrip-pussiin. Näin laukku pysyy siistinä, mutta tarvittaessa sillä voi painella kiiltoa pois. E.l.f:ltä olen joskus ostanut varastoon noita puuterivippoja, mutta myös HD Powderin mukana tulee yksi puuterivippa, jonka olen todennut hyväksi tähän tarkoitukseen.
E.l.f:ltä olen ostanut myös noita Shine Eraser lappuja, jotka imevät kasvoilta rasvaa pois. Ne eivät siis mielestäni tee mattapintaa, mutta auttavat kasvoja pysymään mattana pidempään, kun jo valmiiksi rasvaisen ihon päälle ei vain läiskitä lisää puuteria, vaan sitä tavallaan "puhdistetaan". Lappuja yhdessä alle kahden euron pakkauksessa on 50, joten tämä on hyvin edullinen apuri!
Meikin peittävyys saattaa välillä tämän rasvaisen ihon kanssa kadota kesken päivän, mutta siihenkin ongelmaan on olemassa ratkaisu! Pyörittelen EcoToolsin Recycled Retractabel Kabukiin mineraalimeikkipohjaani ja suljen sudin alumiiniseen koteloonsa. Kabukilla on helppo pyöritellä nenuun lisää peittoa päivän mittaan, jos tarve vaatii.
Toivottavasti joku sai hyödyllisiä vinkkejä omaan käyttöönsä. Nämä ovat auttaneet minua pitämään kasvot päivän mittaan siedettävän näköisinä, joskin eivät ole poistaneet itse ongelmaa eli rasvoittumista. Siihen ei auta muu kuin etsiä oikeita tuotteita ja koitaa elää mahdollisimman terveellisesti.
Muidenkin vinkit rasvoittuvien kasvojen taltuttamiseksi otetaan vastaan! :)

Subscribe to:
Posts (Atom)