Thursday, June 17, 2010

...collections.

Minulla on tälle oma blogikin, mutta sinne on niin tylsä kirjoitella, että ajattelin tehdä tänne postauksen kokoelmastani. Keräilen siis Christina Aguileran levytyksiä ja niitä on nyt yhteensä n.70. Aloitin näiden keräämisen vuoden 2009 alussa serkkuni innoittamana. Melkeinpä kaikki levyt hankin netistä, sillä Suomen levykaupat ovat aika nihkeitä tarjonnassaan. Eniten käytän global.ebay:tä ja Brittien Amazonia. Hankin siis mahdollisimman monta versiota jokaisesta sinkusta ja albumista, sillä eri maissa/alueilla julkaistaan hieman erilaisia versioita tai remix- tai maxi-versioita. Eli nuo kuvissa näkyvät samanlaiset kannet eivät ole samaa versiota.

Tällä hetkellä säilön levyjä kenkälaatikossa, sillä eivät mahdu mihinkään cd-telineistäni. Olen vaihtanut kenkälaatikkoa kertaalleen jo isompaan ja tuokin alkaa nyt olemaan aika täynnä, että pitää keksiä kohta uusi tapa säilyttää noita. Cdt ovat siis tuossa, dvdt ovat näkyvät vähän tuossa niiden alapuolella ja ainoa Christina-vinyyli on saanut kunniapaikan olkkarista.



Tässä ovat levyt Christinan debyyttialbumin ajalta. Tuo pinkki, oranssi ja vihreä levy ovat Christinan ensimmäisellä kiertueella myytyjä promootiolevyjä ja tuota pinkkiä minulla on tuplat, joten jos joku haluaa ostaa sen niin infoa minulle.



Mi Reflejo on Christinan espanjankielinen levy. Tämän levyn sinkkuja olen saanut metsästää! Järkyttävän kalliita ja harvinaisia. Esim. Falsas Esperanzas Remixes-singlestä sain pulittaa aika paljon rahaa, mutta nyt minulla vihdoin on se!



My Kind of Christmas on taas Christinan joululevy, jonka alunperin oletin olevan (suoraan sanottuna) täysin paska. Levyllä oli kuitenkin yllätyksekseni myös muutakin kuin pelkkää hidasta balladia.



Tässä kuvassa on vähän kaikkea, featuring-singlejä ja promootio-juttuja. Hello-single on esim. muutaman vuoden takaisen Mersun mainoskampanjan biisi (hyvä biisi onkin!). Tuo Justin&Christina-levy on julkaistu Christinan yhteiskiertuuella Justinin kanssa (Stripped & Justified tour) ja periaatteessa se kuuluisi Stripped-levyjen alle, mutta lykkäsin sen jostain syystä tähän.



Stripped-aikakaudelta minulla on aika paljon tavaraa. Kuvasta varmaan huomaa, että Fighter on lempparini Christinalta ja se olikin se biisi, joka sai minut kuuntelemaan Christinaa. Tuo Fighter-vinyyli onkin aivan IHANA. Toinen herkku on Infatuation-promootiosinkku, joka julkaistiin vain Espanjan radiossa (tuo tuolla alalaidassa, jossa ei ole kantta, pelkät muovit)



Back to Basicsiä kohtaan minulla oli suuria ennakkoluuloja, mutta jälleen Christina muutti mieleni. Aivan mahtava levy! Slow Down Baby on yksi lemppareistani ja harvinaisuudestaan huolimatta sain sen n.2€ hintaan. Se julkaistiin vain Oseaniassa.



Keeps Gettin' Better oli siis Christinan kokoelma 10 vuodelta. Harmi, että tuossa Euroopan versiossa, joka minulla on ei ole yhtään espanjankielistä biisiä. Sen takia joku päivä haluan Espanjan version kyseisestä levystä. Btw. Tuo toinen Keeps Gettin' Better on Bimbo Remix-promosinkku, joka on Japanista :P



Tässä on sitten uusimman albumin Bionicin kaudelta nämä huimat kaksi sinkkua. Ajattelin, että teen tämän postauksen vasta, kun saan itse Bionicin ja Not Myself Tonight-promon, mutta koska olen kärsimätön ihminen niin halusin tehdä postauksen nyt. En ole kuunnellut kuin pari biisiä levyltä (Not Myself Tonightin ja Woohoon), sillä haluan kuunnella levyn saatuani sen kunnolla ja ajatuksen kanssa. Tähänkin albumiin olen suhtautunut kriittisesti, mutta toivon todella, että yllätyn jälleen positiivisesti.



Niin ja minusta Christina ei matki Lady Gagaa. PISTE.

4 comments:

  1. Hieno kokoelma! xoxo, muffinya check out my blog too ^^

    ReplyDelete
  2. Paljonko pulittaisit siitä toisesta pinkistä promootiolevystä? =)

    Mahtava kokoelma, ja viimeinen lause on niin totta!

    ReplyDelete
  3. Kiitos! =)

    6€ pyytäisin siitä :) tuo 6€ sisältää myös postikulut!

    ReplyDelete
  4. Hei, olen taas tuo ylempi, olen tosiaan vähän unohtanut käydä täällä vastaamassa kun hukkasin sun blogin osoitteen.

    Jos edelleen kiinnostaa myydä/et ole myynnyt sitä jo, niin laita mulle lisä infoa mun sähköpostiin: crrkkk@hotmail.com.

    Olisin erittäin kiinnostunut tuon ostamisesta. :)

    ReplyDelete