Sunday, February 26, 2012

...four eyes.

Mulla on ollut silmälasit ala-asteelta asti. Taisin olla viidennellä tai kuudennella luokalla, kun sain ne ja niillä korjattiin mun kaukonäköä. En enää meinannut nähdä taululle koulussa, joten avuksi sain siis lasit. Pelkäsin aluksi, että koulussa kiusattaisiin sen takia, mutta eipä mun kohdalla lohkaistu edes mitään ilkeyksiä mitä sen ikäisiltä noin muuten voi odottaa. Muistan miten aluksi särki päätä, kun laseihin vasta totutteli ja samalta tuntui aina uusien lasien kanssa.

Olen aina tykännyt neutraaleista kehyksistä. Tässä kuvassa minulla on mun toiset kehykset, jotka on ensimmäisiä hieman neliskanttisemmat, mutta silti kehykset ovat ohuet. Halusin laseistani jotenkin mahdollisimman huomaamattomat, sillä vaikka silmälaseista on tullut muotia, häpesin jostain syystä lasejani.

Nämä on mun nykyiset kehykset, joista tykkään aivan hillittömästi! Nää on Specsaversilta ja näiden kehyksien myötä olen oppinut tykkäämään silmälaseista. En oikeastaan halua luopua laseista koskaan kokonaan, mutta seuraavaksi ajattelin hankkia elämäni ensimmäiset piilolinssit. Mahdollisesti haluaisin sellaiset piilarit, joilla voi myös nukkua, mutta pitää katsoa, mitä vaihtoehtoja mulle suositellaan optikon taholta.

En edes tiedä miten totun uuteen peilikuvaan, jos ne piilarit päädyn hankkimaan :P Nykyään pidän näitä mun kehyksiä osana mun kasvoja, mutta lasit pitäisi joka tapauksessa vaihtaa, sillä nykyisissä linsseissä on sellaiset naarmut, että huhhuh! Ne on ilmeisesti tulleet Floridan rannoilta. Veikkaan, että olen pyyhkinyt lasejani ja niihin on sujahtanut pienen pieni hiekanjyvänen. Eli lasit olisi pitänyt vaihtaa jo vuosi sitten, mutta vaihdon jälkeen olin niin PA, ettei uudet lasit tulleet kysymykseen.

Olisiko kellään vinkkejä piilareihin liittyen? :)

2 comments:

  1. Vahvempii rilleihin tottuminen osaa olla kivuliasta. Ainakin mulla. Piilareita en osaa käyttää. En oikein tunnista itseäni ja pidän silmälaseistani hyvin paljon. Ne on jotenkin osa mua itseäni.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sama juttu! Yritin ottaa joskus kuvaa itsestäni ilman laseja ja jotenkin kasvot tuntui omituisen muotoisilta. Silmälasit tuo mielestäni särmää mun kasvoihin.

      Delete