Tuesday, July 24, 2012

...the start of the makeup revolution.


Ihan kahta viikkoa ei ole ehtinyt kulumaan, kun sain käsiini bareMineralsin Get Started-pakkauksen, josta löytyi kuvan tarvikkeet, mutta aloitetaanpa nyt ihan alusta.
Olin siis ollut jo aiemmin halunnut kokeilla bareMineralsia, mutta jotenkin se jäi. Olin kuullut siitä hirmu paljon ja pelkkää hyvää, mutta hinta kuulosti hirmuisen korkealta. Kokeilin ensin äärettömän edullista elfin mineraalimeikkiä, mutta sehän ei sitten toiminut ollenkaan. Mutta silloin en tiennytkään, että mitä tahansa meikkiä, jossa on mineraaleja, voi kutsua mineraalimeikiksi. Moni kosmetiikkayritys käyttääkin mineraalimeikki-sanaa ainoastaan markkinointikikkana.

Unohdin koko homman elfin meikkeihin pettyneenä ja pitäydyin perinteisessä meikkivoiteessa. Ihoni rasvoittuu kesäisin inhottavasti ja kiiltävä naama ei ole ainakaan minun mieleeni. Eräänä aamuna päätinkin, että nyt vihdoin hankin sen bareMineralsin aloituspakkauksen ja aikani googlailtuani päädyin feelunique.com sivuille, josta sitten tilasin Get Started kitin noin puoleen hintaan Suomen hinnoista. Tilauksen tein sunnuntaina ja pakkaus oli ensimmäisessä kokeilussa perjantaina, eli suht ripeää toimintaa. Lisäksi sain kuvassa pilkistävät Thalgon näytteet, ja ylimääräinen krääsä on minusta kivaa!

Tässä versiossa löytyy Prime Time-meikinpohjustusvoide, ja tuo minikokoinen versio vaikuttaa hyvinkin riittoisalle tavaralle! Itse meikkipohja on kuitenkin niin huippua tavaraa, joten en huomaa eroa meikin peittävyydessä tai kestossa, oli pohjustusta tai sitten ei. Tämä on varmasti passeli kuivempi ihoisille, mutta minusta se toi kasvoilleni vähän liikaakin kuultoa, vaikkei se ihoa kuitenkaan aivan kiiltäväksi tee. Testailu siis jatkuu!


Tilasin siis kaikista vaaleimman paketin, jossa tuli kaksi meikkipohjasävyä; Fairly Light ja Light. Light on itselleni liian kellertävän sävyinen, joten sitä en juurikaan käytä. Kuvastakin se puuttuu juuri tästä syystä. Mutta sävy Fairly Light on minulle juuri sopiva ja minua houkuttaisi kokeilla myös kaikista vaaleinta ja kylmintä sävyä Fair. Mutta oli sävy mikä tahansa, bareMineralsin meikkipohja on aivan mahtava tuote! Olin hieman skeptinen, mutta jo ensimmäisen kokeilun jälkeen olin aivan myyty. Kasvoista tulee luonnollisen näköiset, se todella peittää ja iho tuntuu niin paljon paremmalta! Kuulemma kuivempi ihoisilla menee hieman kauemmin tottua, mutta minun rasvoittuva ihoni ei ole enää ainakaan näyttänyt rasvaiselta! Kaikista parasta on, että sama tuote toimii myös peiteaineena. Peittävyys riippuu täysin siveltimestä, jolla tuotetta kasvoillensa sutii.

Mineral Veil on puuteria vastaava osa meikkiä, eli se kiinnittää meikkipohjan ja minun onneksi häivyttää tehokkaasti huokosia. Tämä tuote taitaa olla myös yksi syy miksi ihoni ei enää kiillä rasvaisen oloisena, vaan on oikeasti sellainen heleä ja kuultava. (Aikaisemmin kun heleä ja kuultava kosmetiikassa on minun tapauksessani tarkoittanut rasvaista ja kiiltävää.)

Lisäksi pakkauksessa on aurinkopuuterin tapainen Warmth, jota en ole vielä hirmuisen runsaalla kädellä uskaltanut kasvoille sipaista, sillä tuote vaikuttaa melkoisen pigmenttipitoiselta. Kaikissa pakkauksissa on tuo Click, Lock, Go-annostelukansi, joka tekee tuotteiden napauttamisen kannelle äärimmäisen helpoksi. Olen nyt ihan reissussakin todennut, ettei purkki mene ihan jauheiseksi, vaikka se meikkipussissa sikin sokin pyörisikin.


Kuvan kolme ylintä sivellintä tulevat siis Get Started-pakkauksessa. Full Flawless Face eli ylintä sivellintä käytän meikkipohjan kasvoille levittämiseen ja alempi Flawless Face-sivellintä käytän taas Mineral Veilin levittämiseen. Alempaa sivellintä voi siis tosiaan käyttää myös meikkipohjaan, mutta se tekee kevyempää jälkeä. Meikki tosiaan pyöritellään kasvoille, eikä vain sivellä tavallisen puuterin tapaan. Näihin kahteen siveltimeen olin hieman pettynyt, sillä hintaisikseen siveltimiksi niistä lähtee muutamia harjaksia irti ja ne ovat hieman karheita. Karheus on minusta ajan myötä vähentynyt, mutta harjaksia lähtee edelleen. Kuitenkin hommansa ne hoitavat erinomaisesti, mutta saattaapi olla, että kokeilen myös muita mineraalimeikkisiveltimiä.

Max Coverage Concealer-siveltimellä saa aikaan kaikista peittävintä jälkeä ja tätä käytän esim. silmänalusiin ja epäpuhtauksiin. Minusta nenään on vaikea saada isolla siveltimellä peittävää jälkeä, mutta tämä sivellin auttaa myös nenänpieliin. Muutenkin tämä sivellin on aivan huippu! Se on todella pehmeä ja sileä, mutta myös napakka.

Alin sivellin eli Wet/Dry Eyeshadow-siveltimen ostin erikseen Kicksistä, jossa se oli puoleen hintaan (14€). Aika karhea sivellin alkuun, mutta olen nyt kuitenkin jotenkin tykästynyt tähän.


Ja se uusi luomivärisivellin oli kaveri tälle Vanilla Sugar-luomivärille, joka on aivan ihan sävy! Se on hyvin neutraali, hohtava sävy, joka näyttää mahtavalta vaalean luomivärin kanssa. Mainio sävy arkimeikkeihin. Ainut huono puoli tuossa on tuo ns. vanha annostelukansi. Väriä on varissut kannelle liikaa ja tämä todistaa tuon uudemman annostelukannen nerokkuuden. Tämänkin ostin Kicksistä ja hintaa taisi olla 6-7€.

En voi todeta mitään muuta kuin, että bareMinerals on todellakin suosittu syystä! On ihanaa tietää, että ihosta saa luonnollisen hehkuvan näköisen, mutta että samalla meikki myös suojaa ja hoitaa ihoa. Vanha meikkivoiteeni ei pysty samaan. Mitään hirmu suurta eroa en ole ihoni hyvinvoinnissa muutoin huomannut. Ihoni ei ehkä punoita yhtä paljon kuin ennen ja se ei rasvoitu samalla tavalla kuin muutama viikko sitten, mutta tosiaan olen käyttänyt tätä meikkiä vasta 11 päivää. Pitempi aikaiset vaikutukset ovat vasta edessä, mutta toistaiseksi hyvältä näyttää! Jos on vaikeuksia löytää itselleen sopivaa meikkipohjaa, suosittelen kokeilemaan bareMineralsin meikkipohjaa. Minä olen ainakin rakastunut!

No comments:

Post a Comment